Martta

martta-writersclub

Hei, olen Martta.

Koulutukseltani olen oikeustieteen maisteri (OTM), mutta monien vaiheiden ja koukeroiden kautta olen päätynyt luovan alan yrittäjäksi.

Minulla on kaksi eri unelmaa, joiden parissa elän ja teen asioita. Toinen on nimeltään Depressio &co. eli kotoisammin Depressio ja kumppanit. Se on vaatebrändi, jonka kantavana ajatuksena on poistaa masennukseen ja muihin mielenterveysongelmiin liittyvää häpeää ja yksinäisyyttä. Toisen nimi on Writersclub, Kirjoittajaklubi, ja sen kautta haluan auttaa ihmisiä löytämään oman luovuutensa kirjoittamalla.

Lisäksi opiskelen parhaillaan voimavarakeskeiseksi mindfulness-ohjaajaksi ja toimin kolumnistina Oulu-lehdessä.

Minulle tärkeää ja rakasta elämässä on luovuus. Kun saa yhteyden omaan sisäiseen luovaan voimaansa ja pääsee sen avulla luomaan jotain itsestään lähtenyttä, ja kun saa sen kautta yhteyden muihin ihmisiin. Se on parasta.

Yhden ihmisen elämä on aika lyhyt retki ja siksi ajattelen, että omia unelmia kannattaa toteuttaa nyt eikä ”sitten kun”. Se vaatii monesti rohkeutta ja joskus jopa luottamusta johonkin itseä suurempaan kantavaan voimaan – ehkä karmaan, ehkä toisiin ihmisiin, ehkä elämään yleensä. Oma kokemukseni on, että ei se aina helppoa ole, mutta sentään merkityksellistä. 

Edellä kerrottujen lisäksi minua puhuttelevia teemoja ovat aitous, rehellisyys, ilo, intohimo ja vapaus. Myös elämän suuret perustavanlaatuiset kysymykset ja mysteerit kiinnostavat. Näistä teemoista inspiroidun kirjoittamaan blogissakin.

Tapaan mielelläni erilaisia ihmisiä ja rakastan polveilevia keskusteluja. Niistä oppii ja löytää aina jotain uutta. Käyn mieluusti myös erilaisissa tapahtumissa jakamassa omaa tarinaani. Uusille ideoillekin olen avoin, joskin toivon niiden tällä hetkellä liittyvän tavalla tai toisella Depressio &co.:n ja/tai Kirjoittajaklubin toimintaan. Jos sinulla tulee mieleen, mitä voitaisiin tehdä yhdessä, niin laita ihmeessä viestiä.

Kiitos, kun saavuit sivuilleni. Toivottavasti löydät täältä jotain, mikä inspiroi, tukee sinua omalla polullasi tai herättää sinussa uusia ajatuksia. 

Saanko tulla tapahtumaasi puhujaksi?

Olen saanut käydä kymmenissä erilaisissa tapahtumissa puhumassa vuodesta 2015 alkaen. Puhujana haluan tarjota voimaa antavan ja aidon lämminhenkisen hetken, jonka aikana pohditaan unelmia, luovuutta, rohkeutta, ihmisenä olemista, yhdessä tekemistä sekä jokaisen ihmisen omia ainutlaatuisia vahvuuksia. Katso tarkemmat aiheet ja pyydä tarjous täältä.

Ota yhteyttä

martta@smallerthanthree.fi // p. 050 5282 712

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close