Päiväkirjamerkintöjä: Juhannuksen kynnyksellä mielessä pyörii LOMA!
Jun 18, 2020Mietin, että kirjoitanko vielä ennen juhannusta, ennen kuin sirryn lomamoodiin. Päätin kirjoittaa.
Mökillä on ukkonen, se salamoi ja jyrisee jossain ihan lähellä. Muistaakseni sen voi laskea salamasta jyrähdykseen, kuinka kaukana ukkonen on, kuinka kaukana salama iski maahan. Sekunnit salaman välähdyksestä jyrinään jaetaan kolmella ja niin saadaan lasketuksi salamaniskun etäisyys kilometreinä. Muistaakseni.
Olen tänään ollut nurinkurisesti stressaantunut loman alkamisesta. Päätin nimittäin, että juhannuksesta heinäkuun loppuun olen enimmäkseen lomalla – mitä nyt joitakin sähköpostiasioita sun muita täytyy hoitaa. Mutta nyt juhannuksen alkaessa muutama juttu on vielä ihan kesken! Noh, päätin että ensi viikolla saan paneutua vielä niihin, niin että heinäkuu menee sitten lepotilassa.
Huomasin tällä viikolla, että Kirjoittajaklubin verkkokursseilla on ollut reilusti jo yli 1000 osallistujaa. Siitä tuli hyvä mieli! Aloitin koko homman vähän yli vuosi sitten ihan nollista. Ja nyt se alkaa ihan toden teolla toimia. Palaute kursseista on ollut myös ihan pökerryttävän hyvää. Eikä tämä nyt ole edes mikään mainoskikka, vaan ihan totta. Yrittäjän elämässä onnistumiset ovat niin harvassa, että niitä täytyy oikeasti juhlia ja ottaa niistä kaikki ilo irti! Niitä täytyy kuuluttaa isoon ääneen ja jakaa muille, sillä jaettu ilo on moninkertainen ilo, vai miten sitä sanottiinkaan.
Monesti sitä keskittyy yrittäjänä vain tekemiseen ja siihen, että saisi hommia vietyä eteenpäin. Yhtä tärkeää olisi pysähtyä reflektoimaan kaikkea tekemäänsä ja huomaamaan, mikä toimii ja mikä puolestaan ei. Sitä aion tehdä nyt lomalla.
Lisäksi luen kirjoja, Henkka Hyppösen uusimman, Luomiskertomuksen sekä Herman Hessen Lasihelmipelin. Tarkoitus olisi myös matkustaa jossain päin Suomea ja ehkä Pohjois-Norjaa.
Saapa nähdä, mitä kaikkea tulee tehtyä!
Olisi hyvä nimittäin keskittyä myös olemaan tekemättä, keskittyä siis vain olemaan.
Hyviä kotimaan matkavinkkejä otetaan muuten vastaan! Mikä on sinun lempikohteesi kesäisessä Suomessa?