Mielekkäästi irti masennuksesta mindfulnessin keinoin?

Opiskelen parhaillaan voimavarakeskeiseksi mindfulness-ohjaajajaksi.

Koulutuksessa eräänä tehtävänä on lukea vino pino aiheeseen liittyviä kirjoja ja kirjoittaa niistä lyhyitä esseitä. Kirjoitin ensimmäisen esseeni tänään ja päätin nyt jakaa tuotoksen tännekin, jos jotakuta kiinnostaa tutustua aiheeseen.

Kirjan nimi on Mielekkäästi irti masennuksesta (Mark Williams, John Teasdale, Zindel Segal & Jon Kabat-Zinn) ja esseetä varten lukemani osio on nimeltään: Hyväksyvän tietoisen läsnäolon harjoittaminen: Maistiaisia.

Hyväksyvän tietoisen läsnäolon harjoittaminen: Maistiaisia

Osion otsikko oli sikäli osuva, että tekstissä käytettiin esimerkkinä useaan otteeseen syömistä – makuja, maistelemista, maistiaisia.

Teksti alkoi kertomuksella japanilaisesta mestarista, joka tarjosi vierailleen aterian. Hän oli luvannut tarjota heille suurinta sikäläistä herkkua, pallokalaa, ja vieraiden mielestä kala olikin parasta, mitä he koskaan olivat maistaneet. Vasta aterian jälkeen mestari (senkin vanha kettu!) paljasti, että pallokalaa oli tarjottu vain toiselle vieraista. Toinen heistä oli syönyt ihan tavallista kalaa. Vieras oli kuitenkin nauttinut ateriaa niin keskittyneesti ja tarkkaavaisesti, että makuelämys oli ollut tavallista ihmeellisempi ja täyteläisempi!

Tämän tarinan sekä koko lukemani osion keskeinen opetus olikin: Kun kiinnitämme tarkasti huomiota jokaiseen kokemukseen, voimme muuttaa kokemuksen luonnetta, tai oikeastaan kokemuksen luonne muuttuu itsestään.

Tällaista tarkkaavuutta kutsutaan hyväksyväksi tietoiseksi läsnäoloksi. Se ei ole vain huomion kiinnittämistä tarkemmin, vaan huomion kiinnittämistä toisin: sen muuttamista, miten kiinnitämme huomiota. Se on tietoisuutta, joka saavutetaan kiinnittämällä nykyhetkessä tieten tahtoen ja arvostelematta huomiota asioihin sellaisena kuin ne ovat.

Masentuneet ajatukset ovat ohikiitäviä mielensisältöjä

Kirjan mukaan olemalla hyväksyvästi ja tietoisesti läsnä voimme kokea hetken tai hetkiä elämästä sellaisenaan. Se vapauttaa meidät vatvomisesta ja loputtoman tekemisen ansasta, joka helposti vangitsee ihmisen alakuloon ja masennukseen.

Harjoittamalla hyväksyvää tietoista läsnäoloa koemme asioita enemmän kehon ja aistien välityksellä. Näemme omat ajatuksemme ohikiitävinä tapahtumina, emmekä tosiasioina. Hyväksyvä tietoinen läsnäolo ei ole enemmän huomion kiinnittämistä, vaan huomion kiinnittämistä eri tavalla ja viisaammin – koko mielellä ja sydämellä, kaikkia kehon ja aistien resursseja käyttäen.

Masennuksen kannalta tämä tarkoittaa, että surumielisyyden ei tarvitse varjostaa koko elämää, vaan masennus muuttuu hahmottomasta ja koko elämää synkistävästä mörköläisestä enemmänkin ”surullisilta tuntuviksi hetkiksi”. Tietoinen läsnäolo havahduttaa meidät huomaamaan, että masentuneet ajatuksemme ovat säätilojen tapaan vaihtuvia mielensisältöjä, eivätkä tosiasioita, joihin kannattaisi takertua tai joiden vietäväksi kannattaisi tempautua kokonaan.

Tekemisen tilasta olemisen tilaan

Yksi tämän kirjan keskeisistä viesteistä oli kutsu tekemisen tilasta olemisen tilaan eli sellaiseen tilaan, jossa asiat saavat olla niin kuin ne ovat. Meidän ei tarvitse arvioida jatkuvasti ympärillä olevaa, olosuhteita tai itseämme sen suhteen, että vastaavatko ne käsityksiämme siitä, miten asioiden pitäisi olla.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita passiivisuutta eli ”ajelehtimista ilman peräsintä”, sillä pakonomainen, rutiininomainen ja tiedostamaton tekeminen ei ole ainoa mahdollinen motivaation lähde. Kirjan mukaan onnettomasta olotilasta voi päästä eroon nimenomaan sillä, että ei takerru tavoitteisiin.

Masennuksen suhteen tämä tarkoittaa, ettei ole välttämätöntä päästä eroon ikävistä tunteista tai alakuloisuudesta – riittää, kun lopettaa masentuneisuutensa jatkuvan arvostelemisen ja tutkii olotilaansa ilman ajatusta hyvästä tai huonosta.

Tietoinen läsnäolo luo alakuloon raitista ilmaa ja uutta tilaa

Lukemani osion viesti tiivistetysti kuuluu näin: Meidän ei tarvitse muuttaa ympärillämme olevaa maailmaa tai itseämme, vaan ainoastaa se, millä tavalla kiinnitämme kaikkeen huomiota. Tietoisuus ei välttämättä poista stressiä, uupumusta tai alakuloa, mutta se luo niiden ympärille raitista ilmaa ja uutta tilaa. Kun näemme alakuloa tai stressiä tuottavat ajatuksemme selvemmin, emme enää uppoa niiden valtaan.

Tietoisen läsnäolon myötä pelko ja suru vaihtuvat myötätuntoon ja uteliaisuuteen. Tietoista läsnäoloa harjoittava on kuin utelias tutkija – muttei missään nimessä kylmä ja etäinen tarkkailija:

”Hyväksyvä tietoinen läsnäolo ei ole neutraalia tai tyhjää olemista. Todellinen läsnäolo huokuu lämpöä, myötätuntoa ja kiinnostusta. Tämän keskittyneen tarkkaavaisuuden valossa oivallamme, ettemme voi vihata tai pelätä mitään tai ketään, jota todella ymmärrämme. Hyväksyvä tietoinen läsnäolo on luonteeltaan syvästi keskittynyttä: kiinnostuksesta seuraa luonteva ja pakoton tarkkaavaisuus.”

Omakohtaista pohdintaa

Minulla diagnosoitiin masennus puolisentoista vuotta sitten ja siitä asti olen ollut toipumisen tiellä. Siksi tämän kirjan lukeminen kiinnosti minua tällä kurssilla ihan erityisellä tavalla. Tiedän ja tunnen syvästi kokemuksen tasolla, mistä kirjassa puhutaan.

Olen omassa mindfulness-harjoituksessani tai sen ansiosta huomannut samaisia asioita, joita kirjassakin kuvattiin. Hyväksyvän tietoisen läsnäolon harjoittaminen helpottaa masennusta siksi, että masennusoireet eivät kykene ottamaan niin vahvaa otetta ja työntämään lonkeroitaan jokaiseen inhimillisen olemassaolon pienimpäänkin koloon, kun oireita oppii katsomaan tietoisemmin. Silloin masennukseen ei niinkään samaistu enää, vaan sitä pystyy tarkkailemaan irrallaan, vähän kuin ulkopuolelta.

Masennus on pahimmillaan suo, joka imaisee ihmisen sisäänsä sellaisella voimalla, ettei sitä kerrassaan kykene vastustamaan. Se on kokonaisvaltainen kokemus, eikä välttämättä vain ”ajatuksia”, kuten kirjassa enimmäkseen puhuttiin. Joskus olo voi olla niin sietämätön, että sen vältteleminen on ainoa vaihtoehto, eikä ”lähestyminen” ole mahdollista, kuten kirjassa ehdotettiin (”Hyväksyvä tietoinen läsnäolo tarkoittaa lähestymistä: kiinnostusta, avoimuutta, uteliaisuutta, hyväntahtoisuutta ja myötätuntoa.”).

Joka hetkellä ei siis välttämättä ole heti mahdollista suhtautua masennukseen kirjan ehdottamalla lempeydellä, avoimuudella ja myötätunnolla. Sellaisen vaatiminen saattaa jopa oman kokemukseni pohjalta pahentaa masennusta. ”No niin, tätäkään en minä surkimus osaa, tähänkään en pysty…”

Masennuksen kokemukselle antautuminen eli alakulossa rypeminen oikein olan takaa voi sen sijaan joskus olla parempi vaihtoehto. Tarkoitan, ettei lempeyttä tai myötätuntoa voi pakottaa, tai niistä tulee päälleliimattuja, väkinäisiä, pakotettuja. Joskus on parempi vain rypeä paskassa – ja lempeys ja myötätunto saavat nousta sen sallimuksen seurauksena itsestään, jos ovat noustakseen.

Hyväksyvää tietoista läsnäoloa ei siis myöskään tule ottaa suorituksena. Mindfulness-harjoittelun yhtenä tavoitteena voi olla ”mielekkäästi irti masennuksesta” pääseminen, mutta myös tuosta tavoitteesta on hyvä päästää irti ja vain katsoa, mitä tapahtuu, kun omaa masentuneisuuttaan tutkii ja tarkkailee. Jos sitä (tai jotain osaa siitä) ei kykene hyväksymään, niin senkin voi hyväksyä.

Kirjan neuvoman ”hyväksyvän tietoisen läsnäolon” harjoittamisen lisäksi tai sen sijaan suosittelisin siis harjoittamaan ÄÄRIMMÄISEN hyväksyvää tietoista läsnäoloa, jossa myös kykenemättömyys hyväksyä jotain asiaa pyritään hyväksymään.

Kaikki saa olla niin kuin on. Sinä saat olla ja tapahtua.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close