Huristelen elämäni polkuja pitkin niin hitaasti kuin osaan

Kävin ystäväni Pasin kanssa kahvilla. Tai oikeastaan se oli palaveri.

Pasi nimittäin soitti minulle viime viikolla. Hän sanoi: ”Tein näin alkuvuodesta listaa ihmisistä, joita haluan auttaa tänä vuonna. Sinä olet tuolla listalla. Voisitko miettiä jonkin ongelman, jossa voin olla sinulle avuksi?”

Pasi on siitä hieno ihminen, että hän auttaa muita.

Juttelimme siinä kahvikupin äärellä vähän siitä sun tästä. (En tosin muista, joiko Pasi kahvia. Minä ainakin join, mutta vain puolen kupin verran.)

Puhuimme uupumuksesta, tai ”burniksesta” kuten Pasi sitä kotoisasti kutsui. Totesin, että uupumuksen jälkeen minusta tuntuu edelleen kuin ajaisin käsijarru pohjassa. En saa kaikkea itsestäni irti. Mitään ei tapahdu, tai tapahtuu liian hitaasti. (Se ei tosin ollut se ”ongelma”, johon pyysin apua – mutta sain silti.)

”Oletko koskaan ajanut autolla 120km/h ja sen jälkeen 60km/h?”, Pasi kysyi. Sen kovan vauhdin jälkeen kuusikymppiä tuntuu nimittäin kävelyvauhdilta. Matka etenee kuitenkin. Ja ehtii katsoa maisemia, ehtii ajatella. Ehtii toimia viisaasti.

”Sun kannattaa opetella ajamaan kuuttakymppiä”, totesi hän. Sillä vauhdilla pääsee nimittäin maaliin, mutta ilman, että tarvitsee repiä itseä rikki.

Pasi on oikeassa.

Antaa muiden paahtaa motarilla ohi ylinopeutta. Minä nautiskelen maisemasta. Tunnen ratin kämmeniäni vasten. Kuulen, kuinka auto hurisee. Jos on lämmin keli, avaan ikkunan ja annan tuulen osua kasvoihin.

Sen aikaa kun saa tätä maanpäällistä moottoritietä taivaltaa, aion keskittyä oleelliseen. Aion nauttia ja olla läsnä. Onko lopulta tärkeämpi matka vai määränpää?

Oliko tässä tarinassa tärkeämpää se, että saimme Pasin kanssa jonkin konkreettisen suoritteen aikaan – vai se, että vietimme antoisan ja ajatuksia herättäneen hetken yhdessä?

Yksi vastaus artikkeliiin “Huristelen elämäni polkuja pitkin niin hitaasti kuin osaan

  1. Omalla matkallani olen opettelemassa keskittymään hetkeen, joten minun ääneni hetkelle. Suoritteet tai minun kielelläni kohtaamiset tapahtuvat ”oikein” (en tuolle ole parempaa sanoitusta löytänyt), kun niiden aika on (ok, joskus niitä pitää patistaa… 🙂 ). Kiitoksia Martta!!

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close