Vuonna 2020 lupaan auttaa ihmisiä loistamaan

Loistavaa tiistaipäivää! Palaan takaisin ajattelemaan ”työasioita” tänään ja aloitan suunnittelemalla uutta tälle vuodelle. Haluaisin pitää mielessä erityisesti tämän:

Jokainen loistakoon omaa valoaan vapaasti, sillä valoa, luovuutta ja sydämellä tekemistä / olemista ja elämistä ei tässä maailmassa voi olla liikaa ikinä. Lupaan auttaa ihmisiä loistamaan omalla tavallaan tänäkin vuonna.

Oleellista siinä lienee se, että ihminen voi kokea olevansa turvassa — hänet hyväksytään ja häntä arvostetaan juuri sellaisena kuin hän on. Hänen oma ainutlaatuinen tapansa kukoistaa on arvokas ja merkityksellinen. Omalla ainutkertaisella elämällään hän luo kaikkeuteen jotain uutta. Hän on olemassa. Sinä olet!

Kiinnittämällä huomiota ihmisen vahvuuksiin ja tukemalla niitä, kannustamalla ja rohkaisemalla voi tehdä jo paljon.

Salliva ilmapiiri, myötätuntoinen suhtautuminen ja hyväksyvä läsnäolo olkoot siis keskeisiä teemoja tänä(kin) vuonna!

Loistetaan kun tavataan, kukin tyylillämme ja sen hetkisellä valollamme. Varjojakin on. Suihkautetaan valoa sinnekin, tai aivan erityisesti juuri sinne.

Mutta varotaan mustia aukkoja.

Kiitos!💡🕯🔦✨

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close