Pari sanaa paniikkikohtauksista

Paniikkikohtaus on pelottava. Niin pelottava, että yhden sellaisen koettuaan alkaa helposti pelkäämään seuraavaa. Sen pelossa alkaa välttelemään tilanteita ja eristäytyy mielellään omiin oloihinsa, jottei joutuisi kokemaan enää sen kaltaista suoranaista helvettiä. Ja ettei kukaan vain huomaisi, sillä lähes yhtä pelottavaa kuin itse kohtaus on se, että joku näkee, mitä käyt lävitse.

Tilanne, jossa päässä alkaa heittää, on yksinäinen paikka olla. Se persoona, jonka kautta normaalisti operoit ja koet elämää, katoaa tai horjuu. Et enää tiedä, kuka olet. Et tiedä, palaatko ennalleen.

Jos ei ole tottunut puhumaan omista asioistaan muille, puhuminen saattaa aluksi jopa pahentaa oireita, sillä paniikkikohtaus on ytimeltään hallinnan menettämisen pelkoa. Puhumattomuus pitää langat itselläsi, sinulla on kontrolli. Puhuminen laskee asian vapaaksi niin, ettei se enää ole yksin sinun hallussasi, vaan toinen ihminen pääsee kommenteillaan ja reaktioillaan siihen vaikuttamaan.

Paniikki on ahdistusta, jota on joutunut sietämään liian kauan yksin. Se on kokonaisvaltaista, koko kehoa ja mieltä vavisuttavaa kauhua, joskus käsinkosketeltavaa kuolemisen tai hulluksi tulemisen pelkoa, josta fyysiset oireet tekevät todella todentuntuisen.

Paniikkikohtauksista kärsivä syyttää herkästi sairaudesta itseään. Hän on huono, liian herkkä ja kykenemätön. Muu maailma jatkaa kulkuaan kuin ennen, mutta itse on tippunut kelkasta tai räpistelee epätoivoisesti sen perässä viimeisillä voimillaan. Eräs mielenterveyden häiriöiden yleisistä oireista on huonommuuden tunne, perusteettomat itsesyytökset sekä häpeä, joka pahimmillaan estää hakemasta apua.

Puhuminen auttaa, tutkitusti. Kuuntelemalla, olemalla läsnä ja reagoimalla toisen ihmisen ongelmiin hyväksyvällä, myötätuntoisella tavalla voit helpottaa ratkaisevasti hänen oloaan tai jopa pelastaa hänen elämänsä.

Halaaminenkaan tai muu sellainen mukava fyysinen kosketus (tietysti ihmisestä ja tilanteesta riippuen) ei välttämättä ole pahitteeksi. Paniikkihäiriöstä kärsivän elimistössä jyllää hillitön adrenaliini, ja turvallinen, hellä kosketus puolestaan vapauttaa oksitosiinia, jolla on todettu olevan pelkoa ja ahdistusta lieventävä vaikutus.

Esimerkki: Koiranpentuni Sepon tultua taloon en ole kokenut enää paniikkikohtauksia. Sepolle lässyttäminen on beetasalpaajani. Tietysti olen myös puhunut paljon ja saanut muuta apua, ja näin jälkeenpäin ajatellen tuntuu hullulta (nimenomaan HULLULTA), miksi puhuminen tai avun vastaanottaminen voi joskus olla niin vaikeaa ja nöyryyttävää.

Yritän tällä tekstilläni sanoa, että jos sinä tai joku läheisesi käy vastaavia juttuja läpi, niin kannattaa puhua, vaikka se tuntuisi kuinka vaikealta. En tarkoita, että jokaisen tulisi avautua somessa omista ongelmistaan tai kuuluttaa niitä kaduilla, vaan sitä, että ammattilaiselle tai läheiselle asiasta mainitseminen voi avata vyyhdin, joka pikkuhiljaa alkaa purkautua niin, että elämästä tulee huomattavan paljon siedettävämpää, seesteisempää ja kaikin tavoin parempaa.

Jos käyt läpi näitä asioita – paniikkikohtauksia, masennusta, ahdistusta tai muuta vastaavaa – niin tiedä, että sinussa ei ole mitään vikaa. Et ole huono, etkä syyllinen mihinkään. Ja kaikista tärkeimpänä: et ole yksin. Meitä on monta, ja ihan tilastojenkin valossa nämä asiat leijailevat joka päivä läsnä palaverihuoneissa, busseissa, ruokakaupoissa, kuntosaleilla ja ihan ”normaaleissa” tilanteissa ”normaalien” ihmisten elämässä, vaikkei niistä ääneen mainittaisikaan, eivätkä ne päälle päin näkyisi.

Mietin pitkään, kehtaako tätä tekstiä julkaista ollenkaan, sillä häpeä on edelleen läsnä ja pelkään leimautuvani hulluksi, heikoksi, sairaaksi tai muuten vain oudoksi. Pelkään hylätyksi ja hyljeksityksi tulemisen mahdollisuutta. Ehkä juuri siksi koen samaan aikaan tärkeäksi puhua näistä asioista ääneen.

Jos tämä auttaa yhtäkin sellaista ihmistä, joka käy läpi samanlaisia asioita hakemaan apua tai helpottaa hänen oloaan – tai jos tämä auttaa ihmisiä, joille nämä aiheet ovat täysin vieraita ymmärtämään, mitä noin joka viides suomalainen käy jossain vaiheessa elämäänsä läpi – niin silloin tämä kannattaa jakaa.

Ollaan toisillemme ja itsellemme ystävällisiä. 🖤

<3: Martta


Kiitos, jos tutustut ja tuet näistä aineksista syntynyttä projektiani: depressio.co>>

Jos aihe kiinnostaa, niin katso myös somessa: #mullevoitpuhua

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close